HUOM ! Kotitalousvähennys 60% Vuonna 2023
***

Uudet kotisivut avattu vuoden 2018 alusta. Valikot sijaitsevat oikeassa yläreunassa, yrityksen facebook-sivuille pääsee oikeanpuoleisesta f-painikkeesta. Sivustot suojattu SSL-sertifikaatilla, lisäksi ne soveltuvat paremmin mobiililaitteille. (responsiiviset) Parhaiten kuitenkin näkyvät edelleen tietokoneiden näytöillä.

Dr.
Data Oy on tietotekniikkapalveluihin keskittyvä yritys Länsi-Uudellamaalla, perustettu 01.09.2010. Ratkaisemme ammattitaidolla kaikki sinun tietokoneisiin ja niiden oheislaitteisiin liittyvät ongelmat. 

Toiminta-alueena on pääasiassa Vihti ja sen naapurikunnat: Lohja, Kirkkonummi, Karkkila, Nurmijärvi, Siuntio, Nummi-Pusula, Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa.Kohderyhmänä on kotitaloudet ja yritykset, joilla ei ole omaa tai ulkoistettua it-palvelua. 

Tavoitteena on saada tietokone aina kuntoon, mutta joskus tulee eteen tilanne, ettei sitä kannata taloudellisesti korjata. Silloin yritetään vain pelastaa asiakkaan omat tiedostot ulkoiselle medialle. Muistathan myös, että palvelu kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin. Eli saat verottajalta takaisin 50% maksetusta työn osuudesta. Mutta jos viet tietokoneesi liikkeeseen, menetät tämän etuuden. 

Tietokone kannattaa huoltaa tasaisin väliajoin. Kerran vuodessa tehtävällä vuosihuollolla jatkat koneesi huoletonta käyttöaikaa monella vuodella. Huolto maksaa itsensä takaisin aivan varmasti. Tervetuloa asiakkaaksi asiantuntevaan yritykseen.

Kauttamme myös kaikenmerkkiset uudet tietokoneet sekä oheislaitteet. Uusi tietokone käyttökuntoon asennettuna toimitetaan sinulle jopa seuraavava arkipäivänä tilauksesta. Lisäksi löytyy kaikenhintaisia käytettyjä. Käytetyillä koneilla vähintään 1 kuukauden takuu.
Copyright (c)2017, All Rights Reserved.                                             puh:  050- 447 1100
Dr Data Oy                                                                                                email: nummela(at)drdata.fi
Tiesmäenkuja 2 E 22                                                                              y-tunnus: 2347486-6
03100 Nummela
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän